Suomen ympäristöpolitiikka – kestävää kehitystä vai vastuutonta vallankäyttöä?

 
Tiivistelmä
Esipuhe
Kirjailija
 
Lähetä linkki
 
Kirjaan

 

 

 

 

 

 

ESIPUHE

Kansainväliset yritykset lähtivät 90-luvun alussa ponnekkaasti etsimään investointikohteita Venäjältä. Erityishuomion kohteena olivat muun muassa öljy- ja kaasusektorin projektit sekä metsävarojen hyödyntämiseen tähtäävät hankkeet. Kehittelyn alla olevien hankkeiden yhteisarvo laskettiin sadoissa miljardeissa dollareissa. Olin mukana eräissä hankkeissa konsulttina ja sain seurata läheltä niiden etenemistä investoijan perspektiivistä. Tässä yhteydessä oli myös tilaisuus tehdä havaintoja hankkeiden vaikutuksista todellisissa vaikeuksissa kamppailevien paikallisten ihmisten elämään.

Eräs hankkeiden kehittelyyn liittyvä hankaluus liittyi säädöstöön ja lupaprosesseihin. Hyvienkin ratkaisujen esteeksi saattoi nousta yllättäviä normipykäliä, joilla ei kyseisessä asia-yhteydessä ollut perusteita. Lupabyrokratia oli raskas, eikä lopputulos ollut ennustettavissa. Laki ei ollut kaikille sama.

Ajassa liikkuvia liiketoimintamahdollisuuksia tavoitteleva investoija havaitsi olevansa hetteikössä, joka oli miinoitettu projektiriskeillä. 90-luvun loppuun mennessä valtaosasta hankkeita oli luovuttu. Venäjän kansantalous jäi ilman merkittävää investointipanostusta ja ihmiset ilman tähän liittyvää työtä ja tietotaitoa.

Suomessa elettiin 90-luvun alkupuolella lamaa. Sen erääksi kulminaatiopisteeksi muodostui Metsä-Botnian sellutehdasinvestointi Raumalle. Hanke toteutettiin ennätystahdilla ja se tarjosi kipeästi kaivatun piristysruiskeen Rauman talousaluetta huomattavasti laajemmalle alueelle.

Aika oli kuitenkin Suomessa muuttumassa. Vuosikymmenen loppuun mennessä rakennus- ja ympäristölupaprosesseista oli tullut raskaita ja aikaa vieviä. Lupaprosessien aikatauluun, kustannuksiin ja lopputulokseen liittyvä epävarmuus lisääntyi. Esimerkiksi lähes kaikki Etelä- ja Lounais-Suomen merkittävät vesirakennusprojektit ajautuivat vaikeuksiin ilman konkreettisia ympäristön tilaan liittyviä syitä. Myös ympäristönormisto paisui ja kehittyi tuotannollisen toiminnan harjoittamisen kannalta yhä raskaammaksi. Sen mielekkyys kävi monelta osin kyseenalaiseksi.

Investoijat ja toiminnan harjoittajat ovat joutuneet huomaamaan, että tuotannolliseen toimintaan ja hankkeiden toteutukseen liittyy Suomessakin lisääntyvässä määrin hallitsemattomia riskejä.

Olen tekniikan tohtori, McGraw-Hill tiedekirjailija ja vesirakennustekniikan erityisasiantuntija. Ammatilliset näkemykseni perustuvat laajaan kansainväliseen kokemukseen. Lähestymistapani on analyyttinen.

Olen myös lapsuudestani lähtien retkeillyt, kalastanut ja harrastanut lintutiedettä. Luonnon kauneus on minulle inspiraation lähde. Havaintojeni mukaan muutokset Suomen luonnossa ovat neljän vuosikymmenen aikana olleet vähäisiä ja pääosin myönteisiä. Olen omin silmin nähnyt, että luonnon rasittaminen on vähentynyt merkittävästi ja että ympäristö on monin tavoin puhtaampaa kuin ennen. Luonnon monimuotoisuus on ainakin lintumaailmassa lisääntynyt.

Tätä taustaa vasten on ollut äärimmäisen turhauttavaa työskennellä ilmapiirissä, jossa mitättömät ympäristön tilaan liittyvät ongelmat muutetaan vuoren korkuisiksi. Ohjeiden tulkinnat ovat voittaneet päätöksiä tehtäessä alkeislaskuopin.

Yritin ensin vuosia panna asioita suhteeseen laskelmin ja ympäristövaikutusmittaria kehittämällä. Ympäristöhallinnossa ei moisesta oltu kiinnostuneita, vaikka periaatteessa suhteellisuusperiaate on ympäristölainsäädännön perusrakenteita.

Ympäristökysymysten käsittelyyn liittyvien psykologisten ja valtaprosessien tunnistaminen oli läpimurto, jonka avulla aloin vähitellen ymmärtää Suomen ympäristöpolitiikan ongelmia. Kysymys ei olekaan yhteiseen hyvään pyrkivästä rationaalisesta ajattelusta, vaan vallan rakentamisesta ja käytöstä. Tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat sotketaan tarkoituksella. Muille osapuolille koituvista seurauksista ei piitata.

Uudella ympäristöpolitiikallaan hurskasteleva Suomi on itse asiassa ajautunut tekemisiin massiivisen ja erittäin monimuotoisen ongelman kanssa, joka on alkanut murentaa yhteiskunnan oikeudellista ja taloudellista perustaa. Uskomuksiimme vaikutetaan manipulaation keinoin. Ihmisiä, yrityksiä ja tuotannollisen toiminnan harjoittajia syyllistetään ja alistetaan kestävän kehityksen ideologian varjolla ja usein kestämättömin perustein.

Tämä ei tietenkään ole mitenkään poikkeuksellista ihmiskunnan, eikä edes Suomen historiassa. Olemme kuitenkin ajautumassa kiihtyvällä vauhdilla kohti samankaltaista kriisiä, johon törmäsimme 90-luvun vaihteessa.

Demokratia edellyttää kukoistaakseen myös vaikeiden asioiden avointa ja julkista käsittelyä. Tämän teoksen tarkoituksena on kiinnittää ihmisten, julkishallinnon ja yritysten huomiota ilmiöiden, toimenpiteiden ja toimintojen ympäristövaikutusten suuruusluokkiin. Se pyrkii haastamaan ihmiset pohtimaan harjoitetun ympäristöpolitiikan mielekkyyttä ja seurauksia.

Toivon, että teos herättää keskustelua, joka edistää merkittävien ympäristöongelmien rationaalista ja kustannustehokasta hallintaa. Toisaalta pyrin tarjoamaan perusteita vähemmän tärkeisiin kysymyksiin liittyvän säätelyn, vallankäytön ja byrokratian keventämiseen. Tämän suuntainen kehitys voisi tukea yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden sekä taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin myönteistä kehitystä.

Haluan kiittää lämpimästi niitä lukuisia viranomaisia, asiantuntijoita ja ystäviä, jotka ovat tarjonneet tietojaan, näkemyksiään ja kokemuksiaan avuksi tämän työn eri vaiheissa. Kiitän myös niitä, jotka ovat argumenteillaan kannustaneet minua pohtimaan asioiden syvempää olemusta. Koska asia on erityisesti psykologiaan ja vallankäyttöön liittyviltä osiltaan arkaluontoinen, en voi heidän nimiään tässä julkituoda.

Espoossa 31.1.2007 Esa Eranti
  Tekniikan tohtori