ESIPUHE
Kansainväliset yritykset lähtivät 90-luvun
alussa ponnekkaasti etsimään investointikohteita
Venäjältä. Erityishuomion kohteena olivat muun
muassa öljy- ja kaasusektorin projektit sekä metsävarojen
hyödyntämiseen tähtäävät hankkeet.
Kehittelyn alla olevien hankkeiden yhteisarvo laskettiin sadoissa
miljardeissa dollareissa. Olin mukana eräissä hankkeissa
konsulttina ja sain seurata läheltä niiden etenemistä
investoijan perspektiivistä. Tässä yhteydessä
oli myös tilaisuus tehdä havaintoja hankkeiden vaikutuksista
todellisissa vaikeuksissa kamppailevien paikallisten ihmisten
elämään.
Eräs hankkeiden kehittelyyn liittyvä hankaluus
liittyi säädöstöön ja lupaprosesseihin.
Hyvienkin ratkaisujen esteeksi saattoi nousta yllättäviä
normipykäliä, joilla ei kyseisessä asia-yhteydessä
ollut perusteita. Lupabyrokratia oli raskas, eikä lopputulos
ollut ennustettavissa. Laki ei ollut kaikille sama.
Ajassa liikkuvia liiketoimintamahdollisuuksia tavoitteleva
investoija havaitsi olevansa hetteikössä, joka oli
miinoitettu projektiriskeillä. 90-luvun loppuun mennessä
valtaosasta hankkeita oli luovuttu. Venäjän kansantalous
jäi ilman merkittävää investointipanostusta
ja ihmiset ilman tähän liittyvää työtä
ja tietotaitoa.
Suomessa elettiin 90-luvun alkupuolella lamaa. Sen erääksi
kulminaatiopisteeksi muodostui Metsä-Botnian sellutehdasinvestointi
Raumalle. Hanke toteutettiin ennätystahdilla ja se tarjosi
kipeästi kaivatun piristysruiskeen Rauman talousaluetta
huomattavasti laajemmalle alueelle.
Aika oli kuitenkin Suomessa muuttumassa. Vuosikymmenen loppuun
mennessä rakennus- ja ympäristölupaprosesseista
oli tullut raskaita ja aikaa vieviä. Lupaprosessien aikatauluun,
kustannuksiin ja lopputulokseen liittyvä epävarmuus
lisääntyi. Esimerkiksi lähes kaikki Etelä-
ja Lounais-Suomen merkittävät vesirakennusprojektit
ajautuivat vaikeuksiin ilman konkreettisia ympäristön
tilaan liittyviä syitä. Myös ympäristönormisto
paisui ja kehittyi tuotannollisen toiminnan harjoittamisen
kannalta yhä raskaammaksi. Sen mielekkyys kävi monelta
osin kyseenalaiseksi.
Investoijat ja toiminnan harjoittajat ovat joutuneet huomaamaan,
että tuotannolliseen toimintaan ja hankkeiden toteutukseen
liittyy Suomessakin lisääntyvässä määrin
hallitsemattomia riskejä.
Olen tekniikan tohtori, McGraw-Hill tiedekirjailija ja vesirakennustekniikan
erityisasiantuntija. Ammatilliset näkemykseni perustuvat
laajaan kansainväliseen kokemukseen. Lähestymistapani
on analyyttinen.
Olen myös lapsuudestani lähtien retkeillyt, kalastanut
ja harrastanut lintutiedettä. Luonnon kauneus on minulle
inspiraation lähde. Havaintojeni mukaan muutokset Suomen
luonnossa ovat neljän vuosikymmenen aikana olleet vähäisiä
ja pääosin myönteisiä. Olen omin silmin
nähnyt, että luonnon rasittaminen on vähentynyt
merkittävästi ja että ympäristö on
monin tavoin puhtaampaa kuin ennen. Luonnon monimuotoisuus
on ainakin lintumaailmassa lisääntynyt.
Tätä taustaa vasten on ollut äärimmäisen
turhauttavaa työskennellä ilmapiirissä, jossa
mitättömät ympäristön tilaan liittyvät
ongelmat muutetaan vuoren korkuisiksi. Ohjeiden tulkinnat
ovat voittaneet päätöksiä tehtäessä
alkeislaskuopin.
Yritin ensin vuosia panna asioita suhteeseen laskelmin ja
ympäristövaikutusmittaria kehittämällä.
Ympäristöhallinnossa ei moisesta oltu kiinnostuneita,
vaikka periaatteessa suhteellisuusperiaate on ympäristölainsäädännön
perusrakenteita.
Ympäristökysymysten käsittelyyn liittyvien
psykologisten ja valtaprosessien tunnistaminen oli läpimurto,
jonka avulla aloin vähitellen ymmärtää
Suomen ympäristöpolitiikan ongelmia. Kysymys ei
olekaan yhteiseen hyvään pyrkivästä rationaalisesta
ajattelusta, vaan vallan rakentamisesta ja käytöstä.
Tärkeät ja vähemmän tärkeät
asiat sotketaan tarkoituksella. Muille osapuolille koituvista
seurauksista ei piitata.
Uudella ympäristöpolitiikallaan hurskasteleva Suomi
on itse asiassa ajautunut tekemisiin massiivisen ja erittäin
monimuotoisen ongelman kanssa, joka on alkanut murentaa yhteiskunnan
oikeudellista ja taloudellista perustaa. Uskomuksiimme vaikutetaan
manipulaation keinoin. Ihmisiä, yrityksiä ja tuotannollisen
toiminnan harjoittajia syyllistetään ja alistetaan
kestävän kehityksen ideologian varjolla ja usein
kestämättömin perustein.
Tämä ei tietenkään ole mitenkään
poikkeuksellista ihmiskunnan, eikä edes Suomen historiassa.
Olemme kuitenkin ajautumassa kiihtyvällä vauhdilla
kohti samankaltaista kriisiä, johon törmäsimme
90-luvun vaihteessa.
Demokratia edellyttää kukoistaakseen myös
vaikeiden asioiden avointa ja julkista käsittelyä.
Tämän teoksen tarkoituksena on kiinnittää
ihmisten, julkishallinnon ja yritysten huomiota ilmiöiden,
toimenpiteiden ja toimintojen ympäristövaikutusten
suuruusluokkiin. Se pyrkii haastamaan ihmiset pohtimaan harjoitetun
ympäristöpolitiikan mielekkyyttä ja seurauksia.
Toivon, että teos herättää keskustelua,
joka edistää merkittävien ympäristöongelmien
rationaalista ja kustannustehokasta hallintaa. Toisaalta pyrin
tarjoamaan perusteita vähemmän tärkeisiin kysymyksiin
liittyvän säätelyn, vallankäytön
ja byrokratian keventämiseen. Tämän suuntainen
kehitys voisi tukea yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden
sekä taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin myönteistä
kehitystä.
Haluan kiittää lämpimästi niitä
lukuisia viranomaisia, asiantuntijoita ja ystäviä,
jotka ovat tarjonneet tietojaan, näkemyksiään
ja kokemuksiaan avuksi tämän työn eri vaiheissa.
Kiitän myös niitä, jotka ovat argumenteillaan
kannustaneet minua pohtimaan asioiden syvempää olemusta.
Koska asia on erityisesti psykologiaan ja vallankäyttöön
liittyviltä osiltaan arkaluontoinen, en voi heidän
nimiään tässä julkituoda.
Espoossa 31.1.2007 |
Esa Eranti |
|
Tekniikan tohtori |
|