Suomen ympäristöpolitiikka – kestävää kehitystä vai vastuutonta vallankäyttöä?

 
Tiivistelmä
Esipuhe
Kirjailija
 
Lähetä linkki
 
Kirjaan

 

 

 

 

 

 

TIIVISTELMÄ

Oikeusjärjestelmämme hakee tasapainoa eri oikeushyvien kesken. Ympäristöoikeudessa keskeinen suhteellisuusperiaate edellyttää ympäristökysymysten suuruusluokkien hahmottamista. Itse asiassa tämä on helppoa, kuten tässä tarkastelussa on konkreettisin esimerkein osoitettu.

Jos esimerkiksi Vuosaaren satamahanke olisi toteutettu aivan tavanomaisena ruoppaus- ja vesiläjityshankkeena, koko hankkeen aikainen tributyylitinapöllähdys olisi vastannut yhden Vuosaaren selälle laillisesti ankkuroidun 90-luvun valtamerirahtilaivan kahden kuukauden päästöä. Jos toisaalta IPCC:n ennusteet ilmastonmuutoksesta ovat oikeaan osuvia, yhden perheen osuus Suomen vuoden kasvihuonekaasupäästöistä on esitettyjen arviolaskelmien mukaan ympäristöongelmana samaa suuruusluokkaa kuin Kaukaan tehtaiden kohuttu jätevesipäästö.

Käytännössä ympäristöhallinto ei ole suuruusluokista kiinnostunut. Näyttää jopa siltä, että ympäristöpolitiikassa sotketaan tahallaan tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat sekä omat ja muiden ongelmat. Osittain tämä selittyy julkishallinnon päätöksenteon sirpaloitumisella.

Ympäristöpolitiikan epärationaalisuutta käsitellään tässä kirjassa pääasiallisesti valtateorian pohjalta. Ympäristöpoliitikot ja ympäristöhallinto taistelevat vallasta ja resursseista käyttäen hyväkseen klassisia vallanrakentamisen keinoja: kestävän kehityksen ideologiaa, tuntematonta uhkaa, syyllistämistä, manipulaatiota ja hurskastelua. Valta-asemaa vahvistaa ympäristöhallinnon mahdollisuus tuottaa huomattavaa vahinkoa tuotannolliselle toiminnalle hyödyntämällä keskeistä asemaansa normivalmistelussa ja lupaprosesseissa. Vallan rakentamisen kannalta asioiden paneminen suhteeseen ei ole suotavaa, koska järjen käyttö vähentää vallan käytön mahdollisuuksia.

Julkishallinnon tutkimusinstituutit ja pääkaupungin valtamedia ovat mukana manipulaatiotyössä siksi, että se on niiden omassa intressissä. Julkiseen keskusteluun tuodaan asioita, joiden ympäristövaikutukset ovat täysin marginaalisia todellisiin riskeihin, esimerkiksi laajaan sotilaalliseen konfliktiin tai ilmastonmuutokseen verrattuna. Toisin kuin väitetään, energia tai raaka-aineet eivät ole Suomesta loppumassa. Emme ole myöskään hukkumassa jätteisiin tai törmäämässä ekokatastrofiin.

Kirjan kansantaloudellisessa tarkastelussa osoitetaan, että harjoitetulla ympäristöpolitiikalla on vakavia taloudellisia, sosiaalisia ja oikeudellisia seurauksia.

Johtopäätösosassa viitoitetaan tietä kohti rationaalista ympäristöpolitiikkaa. Sen keskeistä sisältöä ovat asioiden suuruusluokkien hahmottaminen, keskittyminen olennaiseen ja kiistakysymysten ratkominen työn ja toimeentulon turvaamisen edellyttämässä tahdissa. Myös valta ja vastuu pitäisi kytkeä konkreettisesti toisiinsa.