TIIVISTELMÄ
Oikeusjärjestelmämme hakee tasapainoa eri oikeushyvien
kesken. Ympäristöoikeudessa keskeinen suhteellisuusperiaate
edellyttää ympäristökysymysten suuruusluokkien
hahmottamista. Itse asiassa tämä on helppoa, kuten
tässä tarkastelussa on konkreettisin esimerkein
osoitettu.
Jos esimerkiksi Vuosaaren satamahanke olisi toteutettu aivan
tavanomaisena ruoppaus- ja vesiläjityshankkeena, koko
hankkeen aikainen tributyylitinapöllähdys olisi
vastannut yhden Vuosaaren selälle laillisesti ankkuroidun
90-luvun valtamerirahtilaivan kahden kuukauden päästöä.
Jos toisaalta IPCC:n ennusteet ilmastonmuutoksesta ovat oikeaan
osuvia, yhden perheen osuus Suomen vuoden kasvihuonekaasupäästöistä
on esitettyjen arviolaskelmien mukaan ympäristöongelmana
samaa suuruusluokkaa kuin Kaukaan tehtaiden kohuttu jätevesipäästö.
Käytännössä ympäristöhallinto
ei ole suuruusluokista kiinnostunut. Näyttää
jopa siltä, että ympäristöpolitiikassa
sotketaan tahallaan tärkeät ja vähemmän
tärkeät asiat sekä omat ja muiden ongelmat.
Osittain tämä selittyy julkishallinnon päätöksenteon
sirpaloitumisella.
Ympäristöpolitiikan epärationaalisuutta käsitellään
tässä kirjassa pääasiallisesti valtateorian
pohjalta. Ympäristöpoliitikot ja ympäristöhallinto
taistelevat vallasta ja resursseista käyttäen hyväkseen
klassisia vallanrakentamisen keinoja: kestävän kehityksen
ideologiaa, tuntematonta uhkaa, syyllistämistä,
manipulaatiota ja hurskastelua. Valta-asemaa vahvistaa ympäristöhallinnon
mahdollisuus tuottaa huomattavaa vahinkoa tuotannolliselle
toiminnalle hyödyntämällä keskeistä
asemaansa normivalmistelussa ja lupaprosesseissa. Vallan rakentamisen
kannalta asioiden paneminen suhteeseen ei ole suotavaa, koska
järjen käyttö vähentää vallan
käytön mahdollisuuksia.
Julkishallinnon tutkimusinstituutit ja pääkaupungin
valtamedia ovat mukana manipulaatiotyössä siksi,
että se on niiden omassa intressissä. Julkiseen
keskusteluun tuodaan asioita, joiden ympäristövaikutukset
ovat täysin marginaalisia todellisiin riskeihin, esimerkiksi
laajaan sotilaalliseen konfliktiin tai ilmastonmuutokseen
verrattuna. Toisin kuin väitetään, energia
tai raaka-aineet eivät ole Suomesta loppumassa. Emme
ole myöskään hukkumassa jätteisiin tai
törmäämässä ekokatastrofiin.
Kirjan kansantaloudellisessa tarkastelussa osoitetaan, että
harjoitetulla ympäristöpolitiikalla on vakavia taloudellisia,
sosiaalisia ja oikeudellisia seurauksia.
Johtopäätösosassa viitoitetaan tietä
kohti rationaalista ympäristöpolitiikkaa. Sen keskeistä
sisältöä ovat asioiden suuruusluokkien hahmottaminen,
keskittyminen olennaiseen ja kiistakysymysten ratkominen työn
ja toimeentulon turvaamisen edellyttämässä
tahdissa. Myös valta ja vastuu pitäisi kytkeä
konkreettisesti toisiinsa.
|
